ahmattiKroatian Splitiin on helppo ihastua jo lentokoneesta käsin. Koneen liidellessä turkoosista Adrianmerestä erottuvien pienten vehreiden nypyköiden päällä ja naukkaillessa viimeisiä siemauksia lennon viimeisestä tilauksesta, sitä tuntee olevansa jo valmiiksi myyty matkakohteelle. Positiivinen ensivaikutelma syntyy jo näkemättä koko kohdetta.
Matka Splitiin oli ensitutustuminen Kroatiaan ylipäänsä, mutta onneksi perillä odotti tuttu paikallisopas. Veljeni oli viettänyt paikan päällä jo nelisen viikkoa, joten oloni oli huoleton kuin Aurinkomatkojen pakettimatkalaisella jota perillä odottaa aurinkoisen oranssiin pukeutunut, samaa kieltä kommunikoiva multiosaaja, joka ei tuomitse asiakastaan, vaikka se olisi juonut koko penkkirivillisen edestä Kihniön kipakkaa.
Silti esteenä oli vielä passintarkastuksen läpäiseminen, joka saa jostakin syystä minut miettimään aina kaikkia perisyntejäni. Reissuni sijoittuu syksyyn 2022, mutta onneksi tätä synninpäästönäytelmää ei tarvitse enää kokea, sillä Kroatia liittyi Schengeniin tammikuussa 2023, ja tätä myöden passintarkastukset poistuivat.
Passintarkastus sujui yhtä vaivattomasti kuten missä tahansa muussa länsi-eurooppalaisessa maassa. Lentokenttäbussilipunkin sai kätevästi netistä puhelimeen, ja sitä vilauttamalla kuljettaja toivotti ystävällisesti sisään bussiin.
Ensivaikutelma Splitin keskustasta oli vähintäänkin yhtä kiva kuin lentokoneesta katsottuna. Kävely läpi Riva-rantakadun täyttämän ravintolaterassien sai askeleen kirpoamaan yhä kovemmin kohti Airbnb-kämppää, jotta saisi irtauduttua ylimääräisestä taakasta ja pääsisi sukeltautumaan Splitin nautintoihin vatsalaukun kautta.
Merenannit ovat yksi Splitin ravintolamaailman parhaita puolia ja niitä oli tarkoitus maistella mahdollisimman monipuolisesti. Hyviä kalaravintoloita Split on täynnä ja selasimme ravintolasuosituksia Tripadvisorin kautta kiivaammin kuin aperol spritzistä ehti naukkailla mahan täytteeksi.
Valitettavasti Michelin-oppaan Bib-gourmand suosituksen saama kalaravintola Konoba Fetivi oli jo täynnä, joten teimme sinne varauksen seuraavaksi illaksi. Korvikkeeksi löytyi ravintola Articok, joka sijaitsi Splitin Vanhassakaupungissa. Mukava ravintola ja ystävällistä palvelua, mutta maut jäivät vähän vaisuiksi.
Päivä 2. – Klisin linnake
Seuraavana päivänä ohjelmassa oli päiväretki Klisin linnakkeelle, jonne lähdimme jo heti iltapäivästä reippaina matkaan, sillä ensimmäinen iltahan sujuu tunnetusti aikaerosta palautuessa ja rauhallisesti majoituksessa lepäillen.
15 kilometrin päässä sijaitseva Klisin linnake on Game of Thrones -faneille tuttu kuvitteellisena Meereen-kaupunkina. Linnake ei ollut paikan päällä ihan niin mahtipontinen kuin miltä se erikoistehosteiden avulla näytti Game of Thronesissa.
Linnakkeen sisällä oli muutamia kammioita, joista löytyi tarinaa linnakkeen historiasta. Parasta antia kuitenkin oli muureilla kävely, joilta oli kivat näkyvät. Linnake oli minusta mukavan helposti lähestyttävä päiväretkikohde, jonne pääsi näppärästi 20 minuuttissa Splitin keskustasta Uber-kyydillä.
Reippailun ja välilevon jälkeen oli vuorossa kävelyä naapurustossa ennen illallista. Splitin Vanhankaupungin kujat ja aukiot menevät heittämällä kärkijoukkoon upeimmista paikoista missä olen ikinä käynyt. Ei ole ihme, että Splitiä ihastelemaan kerääntyvät niin Matti Meikäläiset kuin Hollywoodin julkkikset.
Päivän vuori-ilmavaikutteinen kävelykierros päätettiin kepeään kalaillalliseen merimiestunnelmaisessa Konoba Fetivi-ravintolassa, josta harmillisesti ei jäänyt paikan merimieskapakkateemasta muistoksi muuta kuin maukas kalakuva.
Päivä 3. – Marjan-kukkulan vaellusta
Rauhallisen illan jälkeen suuntana oli kaupungin länsipuolella sijaitseva Marjan-kukkula, joka kuuleman mukaan oli reippailijan paratiisi. Lenkkarit alle ja tarmokkaana kohti kukkulaa, jossa riittikin kapuamista niin, että ensimmäisen parinkymmenen minuutin kuluttua piti pysähtyä välioluelle ensimmäiseen kahvilaan. Aamukahvit kun oli jo juotu.
Kukkulan kierrettyä pääsimme takaisin tuttujen ja turvallisten muurien läheisyyteen nauttimaan runsasta ja palauttavaa murkinaa.
Ćevapi on suomalaisia kebakkoja muistuttava varsin tyypillinen pikaruoka, johon Splitissä törmää tuon tuosta. Fast-food-kojuja ylipäätään Splitistä löytyy varmasti triplasti enemmän kuin keskisuuresta suomalaisesta pitäjästä kebabpaikkoja ja nakkikioskeja yhteensä, varsinkin Vanhankaupungin muurien ulkopuolella. Raa’an sipulin, tulisen paprikapohjaisen kastikkeen, ajvarin, kanssa tarjottava cevapi sopi mitä mainiommin palautusruoaksi raadollisen lenkkeilyaamupäivän päätteeksi.
Matkalla tuli vastaan oikein mukavan kuppila, josta oli hauska tarkkailla paikallisten rakastamaa, minusta hullulta tuntuvaa, vesipallopeliä piciginiä. Tämänkin urheilulajin salat selvensi minulle paikallisoppaani. Oli jo käynyt ilmi, että kroatialaiset ovat fanaattista urheilukansaa, mutta tämä laji hämmensi minua siinä missä kalifornialainen äimistelee suopotkupalloa.
Tämä laji ei katso sukupuolta tai ikää! Noin 25-75-vuotiaat naiset ja miehet seisovat sulavasti samassa ringissä vesirajassa tökäten pientä palloa ilmassa pelaajalta toiselle niin, että välillä pallon perään joutuu villikissan lailla syöksymään saadakseen pallon pysyvän ilmassa. Ilmeisesti tavoitteena on saada mahdollisimman hankala lyönti, mutta silti tavoitettavissa oleva.
Tämän lajin sisäistämiseen sataprosenttisesti ei riittänyt yksi drinkki, joten jatkoimme matkaa rannan yläpuolella sijaitsevaan Dvor-ravintolaan.
5-lajin maistelumenu Dvor-ravintolassa oli varsin maukas kokemus ja hintakin oli muistaakseni kohtuullinen. Mukavana lisänä oli upeat maisemat, jotka olisivat olleet vielä mahtavammat terassilta, mutta tällä kertaa sisätilan lämpö vei voiton. Dvor kannattaa ehdottomasti laittaa ravintolalistalle Splitin vierailun aikana.
Palvelukin pelasin niin hyvin, että kohteliaisuudesta piti tilata digestiivin digestiivit, jotta tarjoilijan vieraanvaraisuutta voisi kiittää mahdollisimman korkealla tipillä. Ei kai kukaan eurooppalainen jätä 10% enempää tippiä, mutta mitä isompi lasku, sitä isompi tippi.
Päivä 4. – Retki Trogiriin
Päivä numero 4. oli varattu päiväretkelle noin 30 kilometrin päässä sijaitsevaan Trogirin keskiaikaiseen kaupunkiin. Kärsimyksen maksimoiseksi otimme alle paikallisbussin täynnä huutavia koululaisia. Digestiivin digestiivit sekä paikallisbussi kadutti tässä vaiheessa.
Monille Trogir on vaihtoehto lomakohteeksi Splitin sijasta. Splitin lentokenttä sijaitsee oikeastaan lähempänä Trogiria kuin Splitiä. Trogir on kuin Split minikoossa, mutta meno on letkeämpää. Kaupunki kätkeytyy kivimuurien sisään marmorilaattakatujen varsille. joilla riittää runsaasti ravintoloita, kahviloita ja baareja. Rannatkin löytyvät keskustan läheisyydestä eli Trogir tarjoaa suurinpiirtein kaiken, mitä rantalomalta ihminen pyytääkään.
Lounaaksi yksi parhaista mustista risotoista mitä olen koskaan syönyt. Tätä ruokalajia tarjoillaan myös Splitissä lähes jokaisessa kalaravintolassa.
Trogirin tutustumiseen meni helposti koko päivän mittainen retki ja paikassa tuntui olevan enemmän tarjottavaa. Jos olisi käynyt paikalliset museot tai lähtenyt veneretkille, niin aikaa olisi saanut kulumaan päiviä. Mutta veneretkestä puheenollen..
Päivä 5. – Veneretki Hvarin saarelle
Viimeinen kokonainen päivä, viides päivä. Aurinko oli paistanut koko lomamatkan ajan ja niin se paistoi viidentenä päivänäkin, jonka agendana oli veneretki läheiselle Hvarin saarelle. Mille etelänlomalle ei kuuluisi edes jonkinlainen meriretki, kun papukaijalaaksoakaan ei ollut tarjolla.
Ennakkotiedot olivat olemattomat, eikä lähes täkäläinen matkaoppaanikaan ollut käynyt saarella aikaisemmin. Lautta-aikataulut löytyivät vaivatta netistä ja ostimme liput suoraan satamasta mennessämme. Noin tunnin mittainen merimatka katamaraanialuksella taittui oikein mukavasti rauhassa levätyn illan jälkeen.
Hvar muistutti miljööltään muita venetsialaisia kyliä Välimeren alueella – viihtyisiä mukulakivikujia, tavernoja, kalastaja-aluksia ja mukava rantabulevardi. Hvarilla on useampiakin pieniä kyliä, mutta tutustuimme vain sen Vanhaankaupunkiin, joka on saaren päänähtävyys.
Lautta-aikataulujen niukkuuden vuoksi päätimme olla lähtemättä sen pidemmälle, jotta ehdimme viimeiseen lauttaan takaisin. Ehdimme kuitenkin kävellä Vanhankaupungin kujia läpi ja panostaa kunnolliseen lounaaseen.
Matkan viimeinen illallinen varattiin Riva-rantakadun varrella sijaitsevaan ravintola Zoihin, jota olimme katsastaneet kuuluvaksi Splitin parhaimmistoon. Ainakaan sijantinsa puolesta ei olisi voinut olla idyllisempää paikkaa kuin suoraan rantakadun yläpuolella. Myöskin puitteet, ruoka ja palvelu menivät nappiin. Sattui vielä upea auringonlasku läksiäisillan päätteeksi.
Kaiken kaikkiaan Splitistä jäi todella mukavat muistot ja ensikosketus Krotiaan oli miellyttävän lämpöinen.
En ole itse Kroatiassa käynyt, mutta kuvat sieltä Split mukaan lukien näyttävät aina todella hienoilta. Vesi on aina erittäin kauniin väristä. Lisäksi minä pidän paljon kaikista merenelävistä, joten ruoankin puolesta paikka olisi varmasti oikein mieluisa kohde.