ahmattiMatkani Ateenaan oli toista laatuaan, mutta se ei vähentänyt innostuksen tunnetta tipan vertaa. Sen sijaan tällä kertaa mukaan sekoittui miellyttävä tuttuuden tunne siitä, että tietää suurinpiirtein mitä odottaa. Tällä kertaa halusin tutkia myös Ateenan rantoja, jotka viime kerralla jäivät tyystin pois suunnitelmista. Lisäksi matka jatkui Ateenasta Korfulle.
Kohde, joka on ennalta tuttu, on jokseenkin kaksipiippuinen asia. Samaa uutuuden viehätystä ei synny kuin ensi kerralla matkustaessa, mutta toisaalta suuremmissa paikoissa voi keskittyä uuden etsimiseen. Plussana koen sen, ettei tarvitse kuluttaa aikaa samalla tavalla esimerkiksi julkisenliikenteen tutkailuun, kun suurinpiirtein jo tietää, kuinka kaupunki toimii. Samoin asuinpaikan valinta on huomattavasti helpompaa, kun tietää suurinpiirtein millaisia kaupunginosat ovat sekä mistä pääsee minnekin ja miten nopeaan.
Tällä kertaa reissuajankohta oli vuoden 2022 kesäkuun alkua, joten Ateena näytti huomattavasti erilaiselta kuin helmikuisena talvipäivänä, jolloin viimeksi vierailin kaupungissa. Kone kaarteli Ateenan lentokentälle iltamyöhäisellä, joten kiiruhdin suoraa päätä majapaikkaa kohti.
Päivä 2. Ateenan kävelykierros
Runsahkon hotelliaamiaisen jälkeen suuntasin Syntagma-aukiolle, jota voi varmaankin kuvailla Ateenan keskuspisteeksi. Tarkoituksenani oli aloittaa aamu kävelemällä Ateenan Kansallispuutarhaan, paikkaan, joka oli jäänyt mieleeni yhtenä kauneimmista puistoista joita olen nähnyt.
Puutarhan sokkeloisesta viileydestä suuntasin Google Mapsin avulla Kallimarmaro-stadionille. Sen rauniot kaivettiin ylös maasta ja stadion restauroitiin ja rekonstruoitiin vuoden 1896 ensimmäisiin nykyaikaisiin olympialaisiin.
Tällä kertaa menin oikein sisään asti, kun viime kerralla kitsastelin sisäänpääsylipun kanssa. En tiedä oliko lipun hinta sisäänpääsy väärti. Ainakin tuli askelia kiipeillessä ylös stadionin portaita. Yleisurheilufanit saavat vierailusta stadionille ehkä jonkinlaista sentimentaalista tunnetta.
Kävelytuokion ja portaiden kiipeämisen jälkeen maistui tauko auringon poltteesta. Lounaaksi taittui grillattu mustekala ja karahvillinen talon roseviiniä, joka oli tumminta roseviiniä mitä olen nähnyt, tai sitten se oli vaan punaviiniä. Joka tapauksessa viileänä, kattotuulettimen alla se maistui parhaalta roseviiniltä mitä olen juonut.
Kylläisenä ja viinikarahvista hieman laitamyötäisessä lähdin kävelemään takaisin kohti ydinkaupunkia ja Plakan kaupunginosaa.
Matkalla vastaan tuli vastaan tällaisia “vaatimattomia” monumentteja, kuten Zeuksen temppelin jäänteet, joita ihastelin vain etäisyyden päästä. Raunioiden vierelle olisi ollut erillinen sisäänpääsymaksu.
Plaka näytti myös kovin erilaiselta kuin helmikuussa, sillä turistien määrä oli räjähtänyt, mutta hiljaisempiakin paikkoja löytyi.
Plakan sokkeloiset kadut ja värikkäät rakennukset vehreän kasviston ympäröimänä ovat uskomattoman kauniita. Ei ihme että niille on tungosta.
Reilun työpäivän mittainen kävelykierros vei mehut aika lailla kokonaan, joten suuntasin suhteellisen nopeasti hotellille oikaisemaan ruotoni.
Illalla kävin ihailemassa Akropoliskukkulaa iltavalaistuksessa Monastiraki-aukion vieressä sijaitsevassa kattoterassibaarissa. Taisi olla vasta kolmas kattoterassi, josta sain paikan, vaikka olin metsästämässä paikkaa jo hyvissä ajoin ennen auringonlaskua. Siinä ehti jo tehdä tuttavuuksia samasta paikasta taistelevien ihmisten kanssa, kun samoihin naamoihin törmäsi erinäisissä hissijonoissa. Tätä näkymää kelpasi drinkkilasin ääreltä katsella.
Sitten vielä pieni kierros vilkaisemaan yöelämästään tunnettua Psirrin kaupunginosaa.
Päivä 3: Rantaelämää Varkizasta Glyfadaan
Toinen täysi päivä oli pyhitetty rantojen tutkimisille. Rannalla makoilulle on vuosi vuodelta yhä vähemmän kärsivällisyyttä, mutta kävely rantoja pitkin, pikku kahlailu rantavedessä ja uusien paikkojen tutkiminen ovat sen sijaan lähellä sydäntä.
Aamukahvin jälkeen nappasin metron Omonia-asemalta Ellinikon asemalle, parinkymmenen päässä Ateenan keskustasta. Metroaseman viereiseltä bussipysäkiltä matka jatkui vielä toiset parikymmentä minuuttia Varkizaan, jonka olin suunnitellut alkupisteeksi rantakierrokselle. Bussin päätepysäkki oli sopivasti rannan tuntumassa.
Varkizan julkisen rannan turkoosi ja kirkas rantavesi oli viehättävä ensimaistiainen suurateenalaiseen rantaelämään, mutta itse rannan kunto ei ollut mairitteleva. Rantahiekka oli täynnä pientä, keskisuurta ja suurempaa kiveä.
Jatkoin matkaa hieman edemmäs Varkizan yksityiselle rantaklubille, Varkiza Resortiin. “Ateenan Rivieralta” löytyy sekä julkisia rantoja että yksityisiä rantaklubeja, joihin maksetaan sisäänpääsymaksu. Päivän aikana selvisi, että yksityisrannoilla rantatuoleista ja varjoista maksetaan erikseen. Oikeastaan kaikesta maksetaan pääsääntöisesti erikseen. Ja palveluja löytyy!
Varkiza Resort avasikin silmät tähän maukkaampaan elämään. Rantaklubilta löytyi useampi ravintola sekä kauppa, josta löytyi kaikkea rantapäivään tarvittavaa, uima-asuista snorkkeileihin. Ennakkovalmistautumista rantapäivään ei siis tarvita, kunhan katetta sisältävä luottokortti löytyy taskusta.
Hinnatkaan eivät olleet mitenkään sadistisia. Sisäänpääsymaksu oli 7€, rantatuoli- ja varjo päiväksi toiset 7€. Pääruoat noin 10-15€, salaatit 7-8€, virkistysjuomat 2-3€, oluet 4-5€. Päivän mittaan osoittautui, että nämä hinnat olivat aika lailla keskitasoa rantaklubeilla.
Kokiksen kumottuani ja paikkaa hetken silmäiltyäni jatkoin matkaa, sillä rantoja oli runsaasti kierrettävänä. Varkiza näytti muutenkin ihan kivalta paikalta. Paikka oli suhteellisen pieni, mutta sieltä löytyi kaikki rantalomaan tarvittava.
Varkizasta matka jatkui Vouliagmeniin. Polttava aurinko ja 4.5 kilometrin matka sai hyppäämään paikallisbussiin kävelyn sijasta. Aurinkoa välttelivät paikallisetkin ja pysäkillä vallitsi selkeä nokkimisjärjestys. Vanhukset saivat paraatipaikat bussipysäkkikatoksen alta, nuoriso pakeni lähikioskiin, mutta kun sekin oli jo täynnä, niin vierailijana menin suosiolla lähipuiston havupuiden alle juoksuvalmiuteen. Bussi tuli lopulta ja hyppäsin siitä pois Voualigmenin järven kohdalla, jossa sijaitsi mielenkiintoinen yksityinen rantaklubi.
Louhosjärvimaisevat saivat kuitenkin riittää aidan takaa, sillä sisäänpääsy maksoi muistaakseni jo pelkästään 20 euron luokkaa.
Hieman edempänä, Vouliagmenin lahden pohjukassa, sijaitsi massiivinen yksityinen rantaklubi
Αkti Vouliagmenis, jonne en poikennut, sillä nälkä alkoi jo orastamaan. Tai ennemminkin kaipasin jälleen istumataukoa piilossa auringlta. Sisällä Akti Vouliagmenissä näytti olevan kaikenlaista urheilumahdollisuutta, kuten kajakin vuokrausta sekä koripallokenttää. Ilmeisesti näille on yleensä vielä omat hintansa.
Helle oli sen verran kova, ettei ruoaksi tehnyt mieli mitään raskasta. Päivän kalorimäärät olivat varmasti jo miinuksen puolella. Pienen hengähdystauon jälkeen suuntasin jälleen rantaan, jossa tulivat vastaan sekä Vouliagmenin yleinen ranta sekä Astir-ranta, jonka sanotaan olevan Ateenan rivieran ekslusiivisin rantaklubi. Siellä aurinkotuolien hinta viikonloppuisin vaihtelee merenläheisyydestä ja varaustilanteesta riippuen noin satasesta useisiin satasiin.
Rantaklubin edessä luksusautojen suhina oli tiuhaa. Annoin Ateenan kerman pitää yksityisyytensä, joten jätin menemättä rantaklubin kuvaamisen vai sen ulkopuolisiin tiloihin ja jätin itsekin menemättä sisään.
Astir Beachin vastapuolella tietä sijaitseva Vouliagmenin julkinen ranta oli ilmaisrannoista hienoimpia.
Matka jatkui tämän jälkeen paikallisbussilla Glyfadaan, jossa katsastettavana oli sen pääranta. 
Glyfada oli alueena viihtyisä. Ravintoloita ja baareja tuntui olevan runsaanlaisesti ja löytyipä alueelta myös vaatekauppojakin aika mukavasti. Alue alkoi muistuttamaan jo vahvasti kaupunkimaisemaa. Selkeästi keski- tai yläluokkaista sellaista.
Glyfadan ranta oli sen sijaan heikonlainen, enkä näköjään ottanut sieltä loppujen lopuksi edes kuvaa. Alueella oli jonkin verran kaivureita, joten toivottavasti parannustyöt olivat käynnissä.
Glyfadasta olikin jo raitiovaunuyhteys Ateenan ytimeen. Jätskin heitin vielä huiviin viilennykseksi ja raitiovaunu nokka kohti keskustaa raitiovaunulla. Ajatukset alkoivat olla jo hotellin kylmässä suihkussa. Paluumatkalla poikkesin vielä Edem-rannalla, joka on varmaankin lähimpiä rantoja Ateenan keskustaa. Yleiseksi rannaksi se näytti varsin kelvolliselta auringonottopaikalta ja pulahduskohteelta.
Kylmän suihkun jälkeen suuntasin nopealle gyrokselle hotellin lähistölle ja sitten lepuuttamaan uupuneita jalkoja. Seuraavana aamuna oli edessä sisämaan lento Korfulle. Matkakertomus Korfulta jatkuu seuraavassa osassa.
-Ahmatti
