ahmattiPiipahdin Portossa maistelemassa paikallisen keittiön antimia. Veljeni oli viettänyt Portossa jo jokusen viikon, joten lähdin matkalle huolettomin mielin, sen kummemmin tutkimatta kohdetta ennakkoon. Sekin tuntuu huojennukselta, kun lomaa varten ei tarvitse tehdä suunnitelmia sen suuremmin – ikään kuin lomaa lomasta.
Ruoka on meillä ollut aina yhteinen harrastus ja nytkin odotukseni olivat korkealla, mitä herkkuja perillä pääsisi maistelemaan. Portugalilaisella ruoalla ei ole samanlaista mainetta kuin muilla Välimeren mailla. Myöskään portugalilaisia ravintoloita ei löydy kovinkaan usein, kun vertaa esimerkiksi kuinka monta ranskalaista, italialaista tai espanjalaista ravintolaa Suomesta löytyy.
Lentokentältä ensimmäinen suuntimo oli lounaalle lentokentän vieressä sijaitsevaan Matosinhosiin, joka on Porton esikaupunkeja. Matosinhos on entinen kalastajakylä Porton lentokentän ja keskustan välissä, jonka alueella sijaitsevat suur-Porton parhaat kala- ja äyriäisravintolat. Etenkin Heróis de França -kadulta löytyy ravintoloita vieri vierestä.
Listalta löytyi kalavaihtoehtoja vaikka kuinka ja monta, mutta tarjoilijan suosituksesta tilasimme grillattuja sardiineja ja kampelaa lisukkeineen. Pian tajusimme, että lounas tulee olemaan tuhti, joten oli aika löysätä vyötä jo valmiiksi ja ottaa lievä takakeno.
Ensimmäinen päivä ja yö olikin tarkoitus viettää Matosinhosissa, sillä rantaelämään on aina vahva kaiho pitkän talven jälkeen. Vaikkakin varsinaiselle rannalla löhöilylle alkaa vuosi vuodelta olemaan yhä vähemmän kärsivällisyyttä.
Rannalla makoilun sijaan löysimme oikein kivan rantakuppilan, jossa digestiivien avulla koitimme houkutella uutta nälän tunnetta esiin. Portugalin tunnetuin yrttilikööri Beirão toimii ruoansulatukseen kuin katupora vanerilevyyn. Aika menikin kuin siivillä kuunnellessa paikallisbaarin soittamaa David Bowien hittiparaatia ja katsellessa välkehtivää Atlanttia.
Toisena päivänä poikkesimme rannalle vielä syömään ennen ratikkamatkaa Portoon. Alla kuvassa oleva caldeirada on yksi portugalilaisen keittiön klassikoista.
Caldeirada on tomaattipohjaisessa liemessä haudutetta kalaa, äyriäisiä, perunaa, sipulia ja paprikaa. Jälleen yksinkertaista, mutta maukasta!
Ravintolan viereisessä pöydässä boomboxista teknoa luukuttava, pyöräretkeltä taukoa pitävä, venäläisporukka piti omaa showtaan, emmekä jaksaneet tätä sirkusta seurata kovin pitkään, vaan suuntasimme Portoon.
Laukut jäivät hotelliin ja eikun tutkimaan matkakohdetta. Tässä tunnelmia Porton keskustasta:
Kuvista varmasti välittyy Porton korkeuserot. Ylä- ja alamäkien suhaaminen sai vatsan jälleen kurnimaan. Seuraavaksi oli vuoro maistaa portolaista syntisen rasvaista herkkua. Francesinha on 1950-luvulla syntynyt muunnos ranskalaisesta Croque monsieur-leivästä, jossa maistuu portugalilainen kädenjälki. Paahtoleivän väliin on laitetaan kinkkua, makkaraa ja naudanlihapihvi. Leipä on upotettu juustoon, jonka päällä paistattelee kananmuna. Leivän kokoamisjärjestyksestä näkee tosin variaatioita. Koko annos tarjoillaan mausteikkaan tomaatti-olutpohjaisen kastikkeen saartamana, ja yleensä ranskalaisten kanssa.
Portossa ei ole edes keskikesällä kauhean kuuma. Nyt asteita oli tasaisesti 21-24 astetta kuumimpaankin aikaan, siinä missä muutaman kymmenen kilometrin päässä sisämaassa, Douron laaksossa, asteita oli samoina päivinä 32-35.
Douron jokilaaksoon suuntasinkin lämmittelemään heti seuraavana aamuna. Douron jokilaaksoa kehutaan yhtenä kauneimmista jokilaaksoista Euroopassa. Douro-joki alkaa Portosta ja mutkittelee sisämaahan vehreiden vuorenrinteiden välissä.
Douron jokiristeilyt ovat suosittu muoto näiden maisemien tutkimiseen, mutta ajan säästämiseksi nappasin junan Pinhão-nimiseen kylään, reilun parin tunnin jumamatkan päässä Portosta. Vaikkei juna kulje koko matkaa pitkin joen vartta, niin pitkä pätkä silti. Asteita oli noin 33 astetta, joten viinirinteille kiivetessä hiki virtasi. Pieni kipuaminen oli vaivan väärti, sillä sieltä avautui upea näkymä.
Talvella Portossa on hyytävän kylmä, joten voi kuvitella, että pataruuat tulevat tarpeeseen. Palatessani Portoon asteluku oli tippunut kymmenisen astetta Douron jokilaakson lukemista, joten ajattelin lämmitellä pataruoalla.
Portolainen perinneherkku Tripas à moda do Porto eli mahalaukkua Porton tapaan. Kuulostaa ehkä hiukan iljettävältä, mutta mahalaukku ei hirveästi joukossa maistu. Annoksessa on valkopapujen ja mahalaukun lisäksi makkaraa.
Viimeiseksi päiväksi suunnittelimme mahalaukun lämmitystä portviinin avulla. Sain jo hieman esimakua portviinista Douron jokilaaksossa, sillä portviinitilojen rypäleet tulevat sen rinteiltä. Suuntasimme Taylor’s:in portviinitilalle, joka sijaitsee kävelymatkan päässä Vila Nova de Gaiassa, eli vastarannalla keskustaa.
Taylor’s on yksi suurimmista portviinitaloista ja heidän tilansa on tehty erittäin turistiystävälliseksi – infoselostukset englanniksi jne. Sisäänpääsymaksuun kuului tietysti portviinin maistajaiset kierroksen lopuksi.
-Ahmatti
PS. Täällä lisää Portoa.
