ahmattiFado, pastel de nata, Benfica, Sporting, Atlantti ja se Jeesus-patsas, joka on Rio de Janeirossakin. Tässä olivat ennakkotietoni tulevasta matkakohteesta. Oli siis sanomatta selvää, että sivistyksessäni oli Lissabonin kokoinen aukko.
Kahden kaverini kanssa laskeuduimme Lissabonin lentokentälle helmikuisen yön tunteina. Ajattelimme säästää muutaman euron ja napata Überin normaalin taksin sijaan. Tämä ei ollut paras ratkaisu, sillä kuski ei löytänyt meitä, eikä me häntä. Tyytyminen oli metroreissuun, sillä enää ei voinut poiketa budjettilinjasta. Kovasta päästä saa maksaa, ainakin vaivaa.
Hotelli sijaitsi aivan kaupungin sydämessä, mutta arkipäivänä Lissabon ei tuntunut kuhisevalta metropolilta, ainakaan yöaikaan. Nopea sisäänkirjautuminen ja lähimmästä mäkkäristä yöpalahampurilainen, helppo laskeutuminen paikalliskulttuuriin. Ensivaikutelma mahtipontisista patsaista Rossio-aukion tuntumassa toivat mielen muut Pariisin, Lontoon tai Madridin.
Lissabon-sightseeing
Seuraavana aamuna oli myös muu kaupunki herännyt. Kaupungin syke, värien kirjo ja ihmisten vilinä kumosivat ensivaikutelmani Lissabonin rauhallisuudesta.
Ensimmäinen päivä kului pääasiassa tutustuessa kaupunkiin hop-on ja hop-off -bussin kyydissä. Tämä osoittautui mainioksi tavaksi saada yleiskäsitys paikasta, sen historiallisista rakennuksista. Lisäksi nähtävyydet sijaitsevat etäällä toisistaan ja korkeuseroja matkan varrelta löytyy runsaasti. Suosikkinähtävyyksiä ajelun aikana olivat Belemin torni ja Eduardo VII:n puisto.
Alfama
Seuraavana päivän suunnitelma oli ottaa aamu rauhallisesti hotellin suunnalla ja iltapäivästä suunnata Alfamaan, joka on vanhin kaupunginosa Lissabonissa.
Ennen kipuamista Alfaman huipulle, lounaaksi taittui liikemiesmäisen ravintolan päivän lautanen tarvittavilla kaloreilla.
Sitten kipuamaan kohti Castelo Sao Jorgea, joka on Alfaman korkein paikka.
Kapeat mukulakivikadut veivät kuin veivätkin huipulle, jossa odotti palkinto.
Fado-konserttiakaan ei tarvinnut etsiä kaukaa. Naapuribaarissa digestiiviä nauttiessamme eräs paikallinen tuli kysymään, haluammeko kuunnella Fadoa. “No haluamme.” “Selvä, tulkaa puolen tunnin päästä tuohon naapuribaariin.” Näinhän tämän pitikin mennä!
Cascais
Pieni tauko kaupunkielämästä oli paikallaan, joten suuntasimme heti aamupäivästä Cais do Sodrén juna-asemalle, josta lähtevät junat Cascaisiin. 40 minuutin pituisen Tajo-joen vartta pitkin kulkevan junamatkan jälkeen saavuimme Cascaisiin.
Heti ensimmäisten kojujen krokotiiliuimapatjavalikoimasta pystyi päättelemään, että täällä rantaelämä näyttelee tärkeää roolia. Helmikuussa rantaelämä ei vielä liiemmin houkutellut, mutta pitkän talven jälkeen hiekkarantojen näkeminen oli henkisesti tärkeää. Näkyipä rannalla olevan auringonpalvojiakin ja uimareitakin. Lämpötila oli tuona päivänä 23 astetta.
Sen sijaan nautiskelimme hitaasta tepastelusta pitkin kaupungin kujia ja rantakatuja, pitkästä lounaasta sataman kalaravintolassa sekä auringon säteiden imemisestä terasseilla.
Rantapäivä teki terää: aurinko, meri ja hiekka olivat täydellistä vastapainoa edellisten päivien kulttuurikierroksille.
Sintra
Seuraavana päivänä päiväretkiteema jatkui. Täällä kertaa suuntasimme Sintraan, joka on kuuluisa vehreistä vuorimaisemistaan ja satumaisista palatseistaan. Aamulla laitoin mukavuuskengät jalkaan, sillä tiedossa oli koko päivän mittainen kävelykierros.
Tällä kertaa nappasimme junan Lissabonin ydinkeskustasta, Rossio-juna-asemalta. Olimme aikaisin liikkeellä, sillä tähtäsimme Pena-palatsin, koko nimeltään Palácio Nacional da Pena, avaamisaikaan. Pena-palatsi on Sintran tunnetuin kohde ja sinne saattoi kuulemma olla pitkätkin jonotusajat.
Matka oli samat 40 minuuttia kuin edellisenä päivänä Cascaisiin, mutta maisemaltaan reitti oli tylsempi kuin edellispäivänä. Rantamaiseman sijaan juna kulki läpi lukuisten arkipäivästen esikaupunkien.
Perillä nappasimme juna-asemalta taksin Pena-palatsille, sillä matkaa oli reilu 7 kilometriä ja tämäkin lähes kokonaan nousua.
Onneksemme jonoa ei ollut juuri ollenkaan avaamisen aikaan ja lipunkin olimme ostaneet netistä jo etukäteen.
Värikäs Pena-palatsi oli kuin satukirjasta, mutta eniten tykkäsin näkymistä ympäröiviin laaksoihin.
Tästä oli lyhyt kävelysiirtymä seuraavaan Unescon maailmanperintökohteeseen, Regaleiran palatsiin.
Regaleiran palatsistakin jäi samat fiilikset kuin Penan palatsista, että palatsin ulkopuoliset jutut olivat mielenkiintoisempia kuin itse palatsin sisätilat. Aamuinen Penan tutkailu, ja varmaan edellisten päivien pitkät kävelytkierrokset, olivat saaneet jalat siihen kuntoon, että jokainen vastaantuleva penkki suorastaan vaati sen testaamista.
Kuvan initiaatiokaivo oli Quinta da Regaleiran mieleenpainuvin rakennelma. Tämä oli ilmeisesti omistajan mieltymyksiin esoteerisiin riittimenoihin, eikä suinkaan vesikaivoksi.
Mekin mystisesti taioimme itsemme kaivon kautta ulos palatsista ja kohti ja totesimme että voimavaroja ei ole enää yhteenkään palatsiin, joita Sintrassa olisi ollut vielä runsaasti lisää. Sintraan kannattaa varata yöpyminen, jos haluaa tutkailla useamman kohteen läpi. Päivän kalorien kulutuksesta päätimme palkita itsemme taksimatkalla takaisin Lissaboniin.
Seuraavana aamuna koitti paluulento. Lissabonista jäi erittäin positiivinen vaikutelma – herkullisia ruokakokemuksia, varsinkin turska Alfamassa, aurinkoinen ja lämmin sää, ystävälliset ihmiset, upeita nähtävyyksiä ja kulttuurikokemuksia. Varmasti joku päivä vielä palaan Lissaboniin ja seuraavalla kerralla varaan tuplasti enemmän aikaa.
-Ahmatti
